Tänään kun kävin sukuloimassa, tuli siinä bussissa istuessa katsottua ihmisiä. Mun lempipuuhaa. Katsoa ihmisiä, eri näköisiä ihmisiä ja erilaisia tyylejä. Ja miettiä millaista niiden elämä on, millainen menneisyys, millainen tulevaisuus.

Aloin miettiä omaa tulevaisuuttani ja omia haaveitani. Totta kai haluisin päästä opiskelemaan alaa, josta oon kiinnostunut, ja saada samalta alalta töitä, tienata paljon rahaa, elää menestyksekkään elämän. Komea ja varakas mies, kaks kaunista ja upeaa lasta, täydellistä elämää.

Sitten tuli mieleen miten pinnallinen ihminen mä oon. Mä ja suurin osa maailman väestöstä. Mä haluun, että on rahaa ja että on komea mies ja kauniit lapset ja täydellinen elämä. Mitä mä sitten pelkään eniten tulevaisuudessa? Sitä, että viidentoista vuoden päästä mä oon ruma ja lihava ja täysin yksin, ilman yhtään ystävää tai ihmistä joka välittäis musta. Toi viimeinen on ehkä hyvä pelon aihe, mutta jos mä pelkään sitä, että musta tulee ruma ja lihava, niin millainen käsitys mulla oikeen on maailmasta?

Onko täällä pakko olla hyvännäköinen, seksikäs, laiha ja täydellinen. Ei pitäisi olla, mutta useimmiten on pakko olla super-ihminen niin että pärjää. Jos on kaunis ja hoikka ja näyttää elävän täydellistä elämää, niin totta kai kaikki on helpompaa. Mutta kuinka moni on tällainen super-ihminen? Kuinka moni on vielä nelikymppisenä yhtä kaunis, hoikka ja hyväkuntoinen kun parikymppisenä? Ei siis kukaan, ellei oo käynyt leikkauksissa. Tää maailma on niin pinnallinen, että ihme kun ei jokaiselle kolmikymppiselle naiselle tarjota synttärilahjaksi rasvaimua tai kasvojenkohotusta. Ainoa viesti minkä saa medialta on, että läskit roskikseen, vaan kauniit pärjää.

Mä katson ihmisiä tosi paljon. Ja totta kai on kivempaa katsoa kauniita ihmisiä, mutta minkälaisen ihmisen se musta tekee, kun nään lihavan ihmisen ja toivon, että en ikinä päädy samanlaiseksi? Se tekee musta kamalan, pinnallisen ihmisen, jonka media on aivopessyt ajattelemaan, että kauneudella pärjää. Ja mikä mä oon arvostelemaan, että toi on ruma ja toi kaunis, kun katsoo, että en mä todellakaan oon mikään malliesimerkki täydellisestä ihmisestä. Täydellisen ihmisen ei tarvitse arvostella muita, koska täydellinen ihminen on täysin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Ehkä sen takia ei täydellisiä ihmisiä olekaan?

~Ikkunaprinsessa

P.s. Tänää bongattu ensimmäiset valkovuokot, kevät tulee!<3